Etelä-Pohjanmaa

Sisänäkymää Ylistaron kirkosta.
Kuva: Artturi Kivineva

Kyllä osajat seurakalenterin avulla.

Tervetuloa Herättäjä-Yhdistyksen Etelä-Pohjanmaan aluetyön kotisivuille!
 

Herännäisyys eli körttiläisyys on yksi luterilaisen kirkkomme herätysliikkeistä. Siinä korostetaan Jumalan suuruutta ja ihmisen pienuutta, armoa ja ikävöivää uskoa. Pelastus on täysin Jumalan asia, ihmisen osana on palvella muita. Körttiläisyyden ytimen muodostavat seurat, joissa vuorottelevat ilman säestystä veisattavat Siionin virret, hiljaisuus ja lyhyet puheet. Virren voi aloittaa ja puheen pitää kuka tahansa.

Herännäisyys leimaa pohjalaista elämänmenoa ja hengellisyyttä. Siionin virsien veisuu on kuulunut lakeudelta jo kauan. Siionin virsien suomentaja, Elias Lagus (1741 - 1819), toimi Jalasjärven kappalaisena suomennostyönsä aikana. Siioninvirsiseurat ovat kuuluneet etelä-pohjalaisten arkeen ja pyhään eri elämäntilanteissa ja käännekohdissa. Edelleen seuraliike on alueellamme vireää, siitä osaaltaan pitävät huolta 28 Herättäjä-Yhdistyksen paikallisosastoa ja monet seurakunnat.

***

Näillä sivuilla voit tutustua Herättäjä-Yhdistyksen Etelä-Pohjanmaan alueen toimintaan.

Etelä-Pohjanmaan aluetyö käsittää Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. Aluetyö pyrkii tukemaan paikallisosastojen toimintaa ja yhteydenpitoa.

Tervetuloa mukaan seuraliikkeeseen!

 

Yhteystiedot

Herättäjä-Yhdistys PL 21 62101 LAPUA Puh: (06) 433 5700 Fax: (06) 438 7430 **@**   Lue lisää

Tapahtumia ja seuroja

Seuratietoja alueelta. Lue lisää

Kuvia alueen toiminnasta

Alueen toimintaa kuvina. Lue lisää

Esitelmiä, alustuksia ja kirjallisuutta

Etelä-Pohjanmaan alueella pidettyjä alustuksia ja esitelmiä. Lue lisää

Etelä-Pohjanmaan alueen siioninvirsikuorot

  Lue lisää

Tekstin koko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä oletuskoko
La 10.3.–11.3.
Valtakunnalliset talviveisuut Raumalla. Lisätietoja
La 10.3.–11.3.
Herättäjä-Yhdistyksen maakunnallinen tapahtuma Ylistarossa. Lisätietoja
Su 22.4.
Oulu. Alueellinen Herättäjä-Yhdistyksen 100-juhlasunnuntai: klo 10.00 messu, päiväjuhla ja seurat Karjasillan kirkossa
Aluepalkki
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi