Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro

 

Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro Lapuan tuomiokirkossa 8.11.2009

Kuva: Matteus Pentti

 

Neljä kertaa vuodessa harjoitusleirille kokoontuva Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro kokoaa eri ikäisiä veisaajia eri puolilta maata. Tervetuloa mukaan!

Musiikkineuvos Väivö Viitasalo kokosi eri puolilta Suomea laulajia kesäiselle kuoroveisuukurssille Raudaskylään kesällä 1975. Mukana oli tuolloin 16 laulajaa. 80-luvulla kuoro kasvoi jo sadan hengen suurkuoroksi ja tälläkin hetkellä laulajia on noin 80. Kuoro kokoontuu neljä kertaa vuodessa harjoitusleirille eri puolille Suomea ja konsertoi joka kesä herättäjäjuhlilla. Kuoro on julkaissut kolme äänitettä: ”Maa katso” Onni Pääkkösen johdolla vuonna 1994 sekä ”Turva sukupolvien” vuonna 2000 ja ”Voimaksi matkalle” vuonna 2005 Pekka Mäntymaan johdolla. Viimeksi mainittua äänitettä on edelleen myytävänä Körttikaupassa. Syksystä 2009 lähtien kuoroa on johtanut pastori ja kanttori Samuli Korkalainen, joka työskentelee Herättäjä-Yhdistyksen Helsingin ja Uudenmaan aluesihteerinä ja oto musiikkisihteerinä.

Tervetuloa mukaan!

Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro on siinä mielessä aivan erityislaatuinen kuoro, että se kokoaa eri puolilta maata olevia eri ikäisiä laulajia. Rakkaus Siionin virsiin yhdistää nuoria ja vanhoja ääniä, jotka sulautuvat harvinaisen kauniiksi samettiseksi soinniksi. Lisäksi kuorolaiset viihtyvät hyvin toistensa seurassa.

Tervetuloa mukaan tähän joukkoon! Olitpa minkä ikäinen tahansa ja kuinka kokenut tai kokematon kuorolaulaja, Valtakunnallinen kuoro voisi olla hyvä harrastus juuri sinulle.

Mukaan kuoroon pääsee ottamalla yhteyttä kuoron sihteeriin Tiina Penttiin, p. 050 597 7432, **@**. Lisätietoja voi kysellä myös kuoron johtajalta Samuli Korkalaiselta, p. 050 358 0382, **@**.


Seuraavat harjoitusleirit ja esiintymiset


Pe-su 18.-20.5. Aholansaaressa

  • La 19.5. klo 18 Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Kolehti Aholansaaren hyväksi.
  • Su 20.5. klo 10 Herättäjän kirkkopyhä Siilinjärven kirkossa. Saarnaa Samuli Korkalainen. Kirkkokahvit ja seurat.

To-su 5.-8.7. Herättäjäjuhlat Isossakyrössä

  • Pe 6.7. klo 20 Konsertti Isonkyrön pääkirkossa, Ruusupurontie 31. Ohjelma 5 euroa.

Pe-su 19.-21.10. Kuhmossa

  • Lauantaina konsertti ja sunnuntaina kirkkopyhä Kuhmon paikallisosaston 60-vuotisjuhlien merkeissä

Pe-su 8.-10.2. Aholansaaressa

Tekstin koko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä oletuskoko
To 17.5.
Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5.
Klo 18
Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5.
Klo 18
Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.
Aluepalkki
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi