Ihmisen ikävä

”ALAKKO NÄÄ MUA”, kysyy lapsi toiselta murteellaan Oulussa. Siis leikitkö kanssani, oletko minun kaverini? Pieni kysyjä laittaa siinä koko persoonansa likoon. Hyväksytkö minut tällaisena, vai torjutko? Alatko minua? Pihojen ja puistojen leikkipaikoilla, päivähoidossa, kerhoissa ja kouluissa otetaan ystävyyden ensiaskeleita. Siellä kohdataan myös ensimmäistä kertaa pettymykset ja torjunnat. Toiset alkavat, toiset eivät. Yksin jäävät ne, joiden kanssa kukaan ei ala.

VANHAN TESTAMENTIN Jobin kirja puhuttelee kertomuksellaan kärsimyksen mielettömyydestä, mutta samalla ystävyydestä ja yksinäisyydestä. Jobin ystävät haluavat lohduttaa ja auttaa järkyttävien menetysten ja sairauksien runtelemaa ystäväänsä. He viipyvät kärsivän ystävänsä vierellä. Huokailevat hiljaa, kuuntelevat ja puhuvat. Vastauksia kärsimyksen salaisuuteen ei yrityksistä huolimatta löydetä. Ystävyyttäkin koetellaan. Ajaudutaan selitysten umpikujaan, syvälle yksinäisyyteen ystävien hyvästä tarkoituksesta huolimatta. Vasta Jumalan puhe avaa kärsivän silmät ja mielen. Hän näkee pienuutensa ja aavistaa Kaikkivaltiaan suuruuden. Me emme tunne tai hallitse Jumalaa, mutta Hän tuntee meidät. Olemme suuremmissa käsissä.

SIIONIN VIRSISSÄ ja seurapuheissa heränneet puhuttelevat toisiaan usein ystäviksi. Herättäjäjuhlien suurissa seuroissa juhlakansaa kutsutaan myös ystäväkansaksi. Hengellisessä kielenkäytössä eri puolilla maailmaa kutsutaan toisia kristittyjä veljiksi ja sisariksi Kristuksessa. Poliittisissa aateryhmissä tunnetuimpia lienee vasemmistolaisten vanha tapa kutsua toisiaan tovereiksi. Sota-ajan tehtävien yhdistämät miehet kutsuvat toisiaan aseveljiksi. Nykyisin sähköisen viestinnän aikakautena sosiaalisessa mediassa lähetetään ja otetaan vastaan kaveripyyntöjä, hyväksytään tai ohitetaan pyynnöt. Lapsuudesta vanhuuteen ihminen kaipaa toisen luo, ystävien yhteyteen.

HELMIKUUN KALENTEREISSA yksi päivä on nimetty erityiseksi ystävänpäiväksi. Kiitollisuutta ystävistä ja heidän muistamisistaan pyrkii tuo päivä meissä herättämään. Ystäviä ei koskaan ole liikaa toisin kuin yksinäisyyttä. Olkoon siksi jokainen aamu meille uusien alkujen mahdollisuus. Että voisimme useammin sanoa toisillemme, vieraille ja muukalaisille oululaisittain ”Alan sua”.
 

Simo Juntunen