Kirkon nuorisotyötä körttiläisittäin

Pikkujoululeirillä Nurmossa

Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö

Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö on osa ev.lut kirkon nuorisotyötä. Pyrkimyksenä on rohkaista nuoria kasvamaan ja elämään kristittyinä osana yhteiskuntaa, sekä yhteydessä omaan kotiseurakuntaansa.

Seurat ja Siionin virsien veisaaminen ovat tärkein Herättäjän nuorisotyön toimintamuoto. Merkittävänä osana nuorisotyötä näkyvät myös lähetyskasvatus sekä kristitylle kuuluva yhteiskuntavastuu. Herättäjän nuorisotyöhön ovat kaikki tervetulleita mukaan, keneltäkään ei tulla kyselemään oman uskon vahvuutta tai uskonratkaisua. Siionin virsien äärellä on tilaa kysellä ja olla keskeneräinen.

Herättäjä-Yhdistys järjestää vuosittain kuusi herännäishenkistä rippikoululeiriä Aholansaaressa. Opetus tapahtuu piispainkokouksen hyväksymän rippikoulujen opetussuunnitelman mukaisesti. Lisäksi leireillä tutustutaan herännäisyyden keskeisimpään sisältöön, seura- ja talkooperinteeseen. Nuorisotyö järjestää rippikouluja varten myös isoskoulutuksen, jonka käy vuosittain noin 60-80 nuorta.

Herättäjän nuorisotyössä toimii kaksi päätoimista nuorisosihteeriä. Nuoret kantavat itse paljon vastuuta toiminnasta. Vuosittaisessa Nuorisokokouksessa valitaan nuorten alueyhteyshenkilöt, jotka ideoivat ja toteuttavat nuorten toimintaa yhdellätoista alueella eri puolilla Suomea. Alueyhteyshenkilöiden ja työntekijöiden johdolla nuoret järjestävät seuroja, ns. tupailtoja, viikonloppuleirejä sekä konsertteja ja erilaisia tapahtumia.

Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyö julkaisee Nuori Yty –nimistä lehteä. Nuori Yty on nuorten näköinen, nuorten oma lehti, jossa kirjoitetaan nuorten itsensä tärkeiksi kokemista asioista. Nuorten alueelliset toimituskunnat vastaavat itsenäisesti lehden toimittamisesta. Yty ilmestyy seitsemän kertaa vuodessa.

Alueellisten seurojen ja tapahtumien lisäksi herättäjäjuhlat kokoavat yhteen nuoria eri puolilta Suomea. Nuorilla on herättäjäjuhlien yhteydessä myös omaa ohjelmaa. He osallistuvat lisäksi talkootöihin ja kantavat vastuuta esimerkiksi nuorisotyön tempaustuotteiden myynnistä.

Tekstin koko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä oletuskoko
To 17.5.
Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5.
Klo 18
Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5.
Klo 18
Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.
Aluepalkki
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi