Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueen virsikuorot

Oulun seudun virsikuoro

Oulun seudun virsikuoron perustaminen lähti liikkeelle Raudaskylässä kuorojen laululeirillä käydyistä keskusteluista vuonna 1991. Ensimmäinen harjoitus pidettiin Kastellin kirkossa Oulussa 8.12.1991. Halukkaita laulajia ilmoittautui Oulusta ja ympäristökunnista. Ensimmäisenä johtajana toimi Kalervo Kullas, sitten Lauri Otsamo, Annikki Turtinen-Sutela, Aino Pohjola peräti 9 vuoden ajan, ja Taru Pisto vuosina 2005-2008. Syksystä 2008 alkaen kuoroa on johtanut Oulun konservatorion viulunsoiton yliopettaja Mervi Kyrki.

Virsikuoron ohjelmiston runkona ovat luonnollisestikin Siionin virret erilaisina sovituksina. Lisäksi lauletaan hengellisiä lauluja, vanhan virsikirjan virsiä ja psalmeja. Pienimuotoisia kantaatteja on myös esitetty. Kuoron suurin projekti tähän mennessä on ollut Juha ja Vesa Piston säveltämä ja Tuomo Ruuttusen käsikirjoittama virsidraama ”Lapsen oikeudella”. Virsidraama on esitetty jo kymmenisen kertaa, viimeksi Ylivieskan Herättäjäjuhlien aikaan Raudaskylässä.

Virsikuoro toimii itsenäisenä yhdistyksenä kiinteässä yhteydessä Herättäjä-yhdistykseen. Laulajia kuorossa on nykyisin noin 25, ja uudet laulajat ovat tervetulleita mukaan lämminhenkiseen joukkoomme, jossa osa laulajista on ollut mukana kuoron alkuajoista asti. Harjoitukset pidetään Kaukovainion kappelissa maanantaisin klo 18.30-20.30.

Kuoron tärkein tehtävä on veisuu seuroissa ja Herättäjän päivien messuissa, joihin osallistumme Oulun ja lähikuntien paikallisyhdistysten kutsusta. Esiintymismatkoja on tehty laajemmaltikin, aina Rovaniemelle asti. Vuosittain esiintymisiä on 7-10 tilaisuudessa. Jo perinteeksi ovat muodostuneet kuoron järjestämät Siionin jouluvirsi- ja kevätvirsitilaisuudet.

Yhteystiedot : kuoronjohtaja Mervi Kyrki 040 725 4755, **@**

Tekstin koko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä oletuskoko
To 17.5.
Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5.
Klo 18
Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5.
Klo 18
Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.
Aluepalkki
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi