Kristillinen opisto ja seuratoiminnan vakiintuminen

Jyväskyläläinen kauppias Robert Ruth oli tutustunut Wilhemi Malmivaaraan vuosisadan alussa, mahdollisesti Malmivaaran saarnamatkoilla, ja kuullut tältä eteläpohjalaisten opistohankkeesta. 1914 hän lähetti 300 markkaa tuon hankkeen tukemiseksi.

Ajatus samanlaisen koulun saamisesta Jyväskylään kiinnosti Ruthia, ja hän varasi tarkoitusta varten varoja.  Hänen kuolemansa jälkeen kauppiaan perikunta ryhtyi toimimaan haaveen toteuttamiseksi. 1931 perustettiin kouluyhdistys. Sen varat siirrettiin vuonna 1942 Herättäjä-Yhdistykselle, tarkoituksena perustaa Jyväskylän kristillinen kansanopisto. Opisto aloitti toimintansa samana vuonna Keljon Salontaipaleen talossa, muuttaen kahta vuotta myöhemmn Hanna Parviaisen kuolinpesältä ostettuun Sulkulan kartanoon.

Jyväskylän seudulla säännöllistä seuratoimintaa on ollut ainakin vuodesta 1927 alkaen, kun Kusti Puusaaren, lähetyssaarnaajan kodissa oli kokoontunut pieni joukko veisaamaan Siionin virsiä. Seuraliike vahvistui, kun pastori Martti H. Haavio ja lääkäri Viki Saloheimo tulivat paikkakunnalle.

Useita herännäispappeja tuli 30-40 luvulla alueelle. Ehkä herännäisopiston toiminnan käynnistäminen oli yksi tekijä, joka rohkaisi ottamaan Siionin virret seurakäyttöön, näin ainakin Jyväskylän maaseurakunnassa (Olavi Tukiainen), Saarijärvellä (Markku Hovikoski), Hankasalmella (Immanuel Hyvärinen), Pihtiputaalla (Matti Tukia), Säynätsalossa ja Uuraisilla (Taito Lumme) sekä Laukaassa (Armas Salmenkivi).

Oma aluetyöntekijä Keski-Suomeen saatiin vuonna 1998, kun Seppo Myyryläinen aloitti toimintansa puoliksi opiston teologisten aineiden opettajana, puoliksi Herättäjän aluesihteerinä. Hänen jälkeensä tehtävää hoiti vuoden ajan pastori Teija Laine. Osmo Kangas hoiti vielä vuoden jaettua tointa, kunnes vuoden 2002 syksyllä tehtävä muutettiin täysiaikaiseksi Herättäjän aluesihteerin toimeksi.

Tekstin koko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä oletuskoko
To 17.5.
Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5.
Klo 18
Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5.
Klo 18
Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.
Aluepalkki
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi