Paikalla, jossa Högmannin paja todennäköisesti sijaitsi, oli myöhemmin pitkään konepajatoimintaa.
Keski-Suomea ei ole totuttu pitämään vahvimpana herännäisalueena, mutta silti yksi herännäisyyden syntyhistorian merkittävimmistä tapahtumista sijoittuu Keski-Suomen sydämeen. Nuoren Paavo Ruotsalaisen matka hengellisenä opettajana tunnettua seppä Jaakko Högmania tapaamaan suuntautui Jyväskylään, joka tuolloin kuului Laukaaseen. Högmanin paja on todennäköisesti sijainnut Väinölässä (kuva), paikalla jossa myöhemmin toimi pitkään konepaja.
Epäilemättä seppä Högmanilla on ollut vaikutusta myös paikallisen väestön hengelliseen elämään. Myös sepän tytär Margareetta saavutti mainetta sielunhoitajana, hän vaikutti myöhemmin Joutsassa. Margareta Högman omaksui renqvistiläisen uskonkäsityksen.
Viljo Pitkäsen mukaan herännäisyyden ja rukoilevaisuuden välillä ei juuri tehty eroa jyväskylän tienoilla 1800-luvulla. Renqvistin vaikutteita alueelle toi mm. laukaalainen Gabriel ... Lue lisää
Jyväskyläläinen kauppias Robert Ruth oli tutustunut Wilhemi Malmivaaraan vuosisadan alussa, mahdollisesti Malmivaaran saarnamatkoilla, ja kuullut tältä eteläpohjalaisten opistohankkeesta. 1914 hän lähetti 300 markkaa tuon hankkeen tukemiseksi. Lue lisää
Herännäishenkisen toiminnan vilkastumisesta alueella kertonee sekin, että herättäjäjuhlat järjestettiin Jyväskylässä, Taulumäellä vuonna 1947. Lue lisää
Vaikka Markku Hovikoski eläkepappina toimikin ahkerasti alueen seuraliikkeen palveluksessa, toive palkatun työntekijän saamisesta alueelle elivät. Lue lisää
Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5.
Klo 18
Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5.
Klo 18
Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.