|
|
4. Ristin ryöväri ja tuhlaajapoika neuvonantajina
Paavo Ruotsalaisen hengellisen perinnön omaleimaisuutta luonnehtivat hänen jotkin varsin kiinnostavat neuvot. Tällainen on mm. kehotus rientää kyselemään armoa ristin ryöväriltä, ennen kuin tältä henki lähtee. Kenen tahansa nykyisen henkilön tosiasiallisen tilanteen suhteen neuvo on sikäli erikoinen, että ristin ryöväriltä lähti kaiken todennäköisyyden mukaan henki parisen tuhatta vuotta sitten. Silti tällä saattaisi olla jotakin sanottavaa, jos nykyhistoriasta rientävä henkilö ehtisi ajoissa paikalle. Toinen vastaavanlainen perusasetelma pätee siihen, että Paavon neuvon mukaan raamatulliselta tuhlaajapojalta pitäisi kysellä tietä, silloin kun tämä vielä oli joron jäljillä sikolätissä. Ei siis silloin kannattaisi enää mennä, kun tuhlaajapoika olisi löytänyt tiensä kotiin. Riittävän kova vauhti saattaisi siis olla Paavon pontimena näiden tapausten valossa ennemminkin kuin puhdas luterilainen oppi.
|
Tekstin koko:
oletuskoko
To 17.5. Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5. Klo 18 Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5. Klo 18 Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.
 (Valitse alue kartalta)
|