6. Puku aiheutti pilkkaamista

Koska heränneisiin kuuluvat pitivät erityistä körttipukua, jonka mukaan heränneitä nimitettiin myös körttiläisiksi. Körttiläinen- nimitys oli alkuaan pilkkanimi. On arveltu, että tuo tunnusomainen miesten takissa oleva halkio, kolme lyhyttä, pystysuoraa leikkausta, on syy tuohon heränneitten pilkaksi tarkoitettuun körtti-nimeen. Tarkoittihan leikattu ruotsinkielellä skörd, ellei nimi sitten tullut keyrittyläisistä, ensimmäisistä heränneistä. Sillä ensimmäiset körttipuvut on havaittu Kustaa Vilkunan mukaan vanhan Iisalmen pitäjän Savojärvellä, joka on nykyistä Lapinlahtea, sekä Rautavaaralla, joka Keyretynjärven ympäristössä oli heränneitten pääpaikkoja.

Körttipukua on paljon kevytmielisesti pilkattu. Joskus körtteihin pukeutunutta ivattiin huutamalla ”sataykstoista,” 111, tai ”pirun kynsistä karannut”. Kun asusta oli tullut heränneitten tunnusmerkki, kerrotaan esimerkiksi hevoshuijareiden vetäneen markkinoilla körtit päälleen saadakseen paremmat kaupat. Körttiasu herätti luottamusta. Tartuttiin myös herkästi körttipukuisten ihmisten inhimillisiin vikoihin. Se olikin helppoa, koska heidät oli niin helppo huomata pukunsa vuoksi joukosta. Älymystön mielestä ulkonainen pukeutuminen, joka vahvisti säätytietoisuutta, oli itsetehostusta. Omalaatuinen vetäytyminen pois ”maailman huvituksista” tulkittiin eristäytymisen haluksi ja erikoisuuden tavoitteluksi.

Yhä edelleen huomaa sen, että vanhempi väestö karttaa körttiläis-nimitystä. He puhuvat mieluiten oikealla nimellä: heränneet, herännäisyys.

Tekstin koko: Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä oletuskoko
To 17.5.
Lapua. Herättäjän alueellinen 100-vuotisjuhla. Klo 10 Tuomiokirkossa jumalanpalvelus. Ruokailu Lapuan kr. opistolla, jossa ohjelma jatkuu klo 12.30 virsiesitelmällä (kanttori Ulla Tuovinen) musiikin kera. Lopuksi kahvit ja seurat (puhujina Laura Lahdensuo, Simo Juntunen ja Matti Kujanpää). Lisätietoja
La 19.5.
Klo 18
Nilsiä. Konserttiseurat Nilsiän kirkossa. Herättäjä-Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro, joht. Samuli Korkalainen. Puhujina Leena Koivisto ja Jaro Julkunen.
Ke 23.5.
Klo 18
Hyvinkää. Mieskuoro Veisuuveljien konsertti Hyvinkään kirkossa, Hämeenkatu 16. Joht. Samuli Korkalainen. Joonas Vapaavuori, sello. Ohjelma 10 €, tuotto Aholansaaren hyväksi. Konsertin jälkeen kahvit kirkon yläsalissa.
Aluepalkki
(Valitse alue kartalta)
Aluekartta
Pohjois-Suomi Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Lounais-Suomi Uusimaa Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Itä-Suomi