2. Malmberg ja Paavo Ruotsalainen

Nils Gustav Malmberg oli hänkin kansanjohtaja, uskonnollisen herätysliikkeen, herännäisyyden, karismaattinen johtohahmo. Siihen asemaan hän nousi 1840-luvun puolimaissa. Se asema oli todella vahva, aivan uskomattoman vahva. Hänen puoleensa ei käännytty vain uskonnollisissa kysymyksissä, vaikka niiden osalta hänen auktoriteettinsa oli kaikkein ehdottomin. Malmbergilta kyseltiin neuvoja myös perheasioissa ja tavallisissa arkisissa ongelmissa, vieläpä taloudellisissa kysymyksissä. Hän järjesteli avioliittoja ja puuttui jopa horjuvaan järjestyksenpitoon, meneillään kun oli hurja puukkojunkkariaika. Malmbergia kunnioitettiin, pelättiinkin, mutta myös rakastettiin. Häneen kohdistui suoranaista henkilöpalvontaa, vaikka Malmberg ei koskaan noussut mahtavan herännäisyysjohtajan Paavo Ruotsalaisen, liikkeen perustajan, verroille. Paavo Ruotsalaisen ote oli kantanut kautta koko maan, Malmbergin varjo kattoi vain eteläisen Pohjanmaan. Siinä vaiheessa kuitenkin valtakunnallisen yhtenäisyyden aika oli liikkeessä jo ylipäätään ohi. Sen jälkeen kun kirkko ja valtiojohto huomasivat, että oikeudelliset toimet heränneitä vastaan vain kasvattivat näiden lukua, ne vähitellen luopuivat rankaisulinjasta. Ulkoisen paineen hellittämisestä oli seurauksena sisäinen hajaannus. Yhtenäinen valtakunnallinen johto heikentyi, paikalliset keskeishahmot vankistivat otettaan omilla alueillaan. Paavo Ruotsalaisen jälkeen häntä seuraavista aluesidonnaisista johtajista N.G. Malmberg oli mahdikkain. Häntä lähelle, vaikkakaan ei aivan samalle tasolle, kohosi vain Jonas Lagus Kalajokilaaksossa. Muut jäivät heistä kauas taakse.

Keskeinen ja kiinnostavakin kysymys kuuluu, miksi juuri Malmberg kohosi ensimmäiseksi vertaistensa joukossa. Oliko herännäisyyden aikaisempi suuri henkilöauktoriteetti Paavo Ruotsalainen jotenkin luovuttanut nimenomaan hänelle manttelinsa? Näin on mahdollista asettaa kysymys, koska juuri samoihin aikoihin Paavo Ruotsalaisen tähti laski, hän kun ei enää kyennyt sairaalloisuutensa ja kivulloisuutensa vuoksi tekemään pitkiä matkoja ja pitämään yllä mainettaan Savosta kaukaisella Pohjanmaalla. Tätä tietä ei selitystä kuitenkaan saada. Ruotsalaisen ja Malmbergin välit kylmenivät 1840-luvun loppuvuosina. Heikkenevä, mutta vallastaan yhä kamppaileva Ruotsalainen kadehti kovin Malmbergin mahtiasemaa. Ruotsalainen kielsi järjestämästä enää suuria massaseuroja, koska katsoi niiden olevan turmiollisia uskoville sieluille. Niin kauan kuin hän itse kykeni joukkokokouksiin osallistumaan, hän ei suhtautunut niihin yhtä torjuvasti.